SYÖ!-viikkojen ravintolointia, runoklubi baarissa, asioita poliisin ja pankin kanssa, ties mitäs seurapiirielämää, suurmiehet näyttämölle, puistoflaneerausta, Milf-Päivin grilli, Ekotorille romua, Lilla Napolaetan, sauhut Wecksellin patsaan kanssa, kulma-dinerin Royal, adventtisiivous, olutta kissa-Kallun patsaalla, poliittisia kokoontumisia, Nummiksen Calzone, synopsista voisi paukutella kuin taikinaa, juopottelua Lauri Viljasen puistossa jossa tammea laudalla sekä petankkia pientareella pelataan, musiikkia teipatuista kuulokkeista, Vätänin Chenjeh, Mahiche, Dizi tai mitä haluavatkaan loihtia et cetera... Renkaita on tyhjennyt monestakin ajokista mutta kaksi laatikkoa haettu myöhään eilen illalla - tarjottiin kahdesti apua sadan metrin sisällä. Säilytä yhteys ihmisiin.  Kyllä tästä vielä kalu tulee.

Järkevästi ja antoisasti.

Waltari: Hienoja krookuksia Johan Ludvigilla. Sekä pioneja!

Topelius: Niitä on lannoittanut koko suurmiesten kuoro ennen viime Valpuria.

Waltari: Sen saattaa uskoa, sen saattaa jopa näkeä edessään!

(Läheisestä vajasta alkaa yhtäkkiä kuulua kovaa paukutusta.)

Waltari: Onpas työväki ahkerasti vasaroimassa jo näin aamutuimaan!

Topelius: Taasko se Mannerheim on lukittu sinne?

Waltari: Että mitä, että? Ottia tuota.

Topelius: Mennään katsomaan.

Waltari: Rientäkäämme!

Topelius: Otahan tuosta neuvoa-antava.

Waltari: (ryyps) Tunnen itseni neuvokkaammaksi.

Topelius: Hyvä! Nyt rientäkäämme!

(Mika Waltari ja Sakari Topelius spurttaavat urheasti oitis kohti Suurmiesten vajaa. Topeliuksen hämmennykseksi julkisivulle jykrvän uksen viereen on kaiverrettu kapea akkuna poikkikaltereilla. Vajaan lukitut Josef Julius Wecksell ja Aleksis Kivi koettavat molemmat päästä ääntelemään sen läpi.)

Kivi: MÖÖ MÖÖ. WÄÖÖÖ!

Wecksell: Älätöpö töpätale lökömö. Hapata maa susususu.

Waltari: Voi julkeus, minkälaista onnetonta molotusta! Ja silti he ovat suurmiehiä! Mutta eivät nuo aivan täysillä kulje. Ovatko he vallan järjiltänsä?

Topelius: Totta kai ovat, ja heidän pitäisi olla jo lopetettuja. Se on tarkoin varjeltu salaisuus, koska aikamme häpeää ja halveksuu tämän tyyppistä hulluksi tulemista. Näköjään heidät on sullottu vajaan odottamaan sallimuksen asettamaa kohtaloa.

(Aleksis Kivi heiluttaa pepyrusta joka on tahrittu paskaan ja tarjoaa Mikalle.) Kivi: ÖLÖLÖLÖÖLÖ SHERRY ÖLÖRÖÖSÖ!

Waltari: Se kyllä maistuisi, Aleksis.

(Wecksell heiluttaa pergamenttia johon on kirjotettu verellä. Topeliuksen silmissä välkähtää ja hän nappaa sen.)

Topelius: Tässähän on ihan oikeita uutisia!

Waltari: Kuinkas se nyt noin? Minä en osaa lukea tätä kaiverrusta.

Topelius: Julle-poika on saanut käsiinsä oikeata dynamiittia: kuuntele nyt jo näitä otsikoita! Kaarina Maununtytär on kaivettu haudastaan tutkittavaksi. Mitä pahuksen halvattua? Aikovatko he mitätöidä minun saavuttavamani tulokset ja häpäistä ainoan kuningattaremme ja muistamamme Liuksialan kartanonrouvan?

Waltari: Kauheata, kauhistuttavaa kalabaliikkia! Edes minä en ole ehtinyt tehdä sitä vielä! Hävetkää, hävetkää Suomen kansa!

Topelius: Ehdit vielä sinäkin mutta entäs minä! Ja kuules tätä sitten: Suomessa on kuulemma nälkävuodet meneillään; no enpä ole huomannut, mikä lie uutisankka. Minna Cunthilla on todettu kuppa.

Waltari: Se ei kuulosta kovin vakavalta. Ehkä olet viihdeosastolla. Mutta kaikkihan on otettava vakavasti, erittäin vakavasti, kuten aina tähdennät, setä. Kuinka purkautuukaan tämä vyyhti vielä?

Topelius: Sen saatte tietää Suurmiesten vajassa, joka alati uusia käänteitä tarjoaa, suorastaan pursuaa!

Waltari: Pursuaa, se oli hyvä.

Topelius: No ei ollut. Ei vitussa ollut.

(Topelius ja Waltari vaeltavat pian taas käsikynkkää Runebergin kartanon mantuja. Mutta mikä oli Aleksis Kiven salaisuus?)